|
|
|||
|
08.02.2010 - 17:42
Ja taas soppaa - se on tämä talvi joka tekee tämän loputtoman keittofiksaation! Kookospohjaiset sopat ovat varma valinta silloin, kun haluaa maistuvaa ja vähän eksoottisempaa ruokaa helposti ja näppärästi. Jääkaapin kätköissä köllöttävät erilaiset tahnat pitävän huolen siitä, että tämäntyyppisten keittojen tekeminen käy muitta mutkitta - sen kun käy kaupasta hakemassa vielä kookosmaidon, limen sekä sopan pääraaka-ainekset. Tällä kertaa lohi valikoitui pääraaka-aineeksi. Harmi kyllä päädyin säästeliäisyyssyistä ostamaan pakastettua lohta annospaloina, ja sain katua valintaa jälkikäteen. Fisu oli nimittäin ikävän kuivaa, ja tuoretta lohtahan siinä ikävä tuli. Tuoretta tavaraa kannattaa siis aina käyttää mahdollisuuksien mukaan!
![]() (4 annosta)
1 rkl punaista currytahnaa
1 tl sitruunaruohotahnaa 1 tl inkivääritahnaa 1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
8 dl kalalientä
4 dl kookosmaitoa
4 perunaa
1 punainen paprika kourallinen vihreitä papuja
pieni pala punaista chiliä 1-2 rkl soijakastiketta
1 limen mehu
400 g (pakaste)lohta
kurkumaa, suolaa, pippuria tuoretta basilikaa Kuumenna loraus öljyä kattilassa ja pyörittele siinä curry-, sitruunaruoho- sekä inkivääritahnaa. Lisää murskatut valkosipulinkynnet ja silputtu sipuli ja freesaa hetki. Kaada sitten kattilaan kalaliemi ja kookosmaito. Anna kiehahtaa ja lisää joukkoon paloitellut perunat ja paprika sekä pavut. Keitä, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Lisää keittoon hienonnettua chiliä, soijakastiketta, limen mehua sekä lohikuutiot. Keitä vielä hetki ja tarkista maku. Mausta kurkumalla sekä maun mukaan suolalla ja pippurilla. Silppua joukkoon vielä vähän tuoretta basilikaa. 04.02.2010 - 18:19
On varmaan joskus tullut täällä bloginkin puolella todettua, että yksinkertaiset asiat ovat yleensä niitä kaikkein parhaimpia. Tämä soppa oli jälleen erinomainen osoitus siitä! Resepti löytyi taas Rena Salamanin Kreikkalainen keittiö -opuksesta. Pari hiuksenhienoa muutosta tein - pelkän veden sijaan käytin kanalientä, vähensin oliiviöljyn kammottavalta tuntuvaa määrää, ja lisäsin annoksiin raastettua parmesania - mutta muutoin olin uskollinen alkuperäisohjeelle. Täydellistä pakkaspäivän pöperöä!
Kaada jauhot kuppiin ja sekoita sitruunan mehu niihin haarukalla. Kun kikherneet ovat aivan kypsiä, lisää tämä seos kattilaan. Sekoita hyvin ja lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Laita kansi kiinni ja kypsennä vielä 5-10 minuuttia välillä sekoittaen. Ota kattilasta haluamasi määrä kikherneitä (minä otin puolet) ja aja ne sileäksi esim. sauvasekoittimella. Kaada ne sitten takaisin kattilaan ja sekoita hyvin, jotta keitto paksunee hieman. Lisää persilja ja mausta keittoa. Jos maku on vähän vaisu, lisää sitruunamehua. Raasta halutessasi annosten päälle parmesania. 02.02.2010 - 13:18
Viikonloppuna aikomukseni oli tehdä jotain ihan muuta ruokaa kuin tätä, mutta suunnitelmat muuttuivat astellessani ruokakauppaan, kun tarvittavia aineksia ei löytynytkään. Päivän ateria piti siis improvisoida, ja aikani hyllyjen välissä palloiltuani tuumasin, että voisi vihdoinkin tehdä pinaatti-ricottalasagnea. Jokin näissä pakkaspäivissä vaan aiheuttaa sen, että lämpöiset uuniruuat tuntuvat ihan parhaalta jutulta ikinä. Päädyin kippaamaan lasagnen sekaan myös kotoa löytyneitä kuivattuja sieniä, jotka sopivatkin mielestäni joukkoon oikein hyvin. En siis kokenut pyhäinhäväisseeni tuota pinaatin ja ricottajuuston klassista yhdistelmää, vaikka variaatioita tulkin tehtyä :)
![]() (4 annosta)
Tomaattikastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
suolaa, pippuria, kuivattuja yrttejä
Sieni-pinaatti-ricottaseos:
250 g tuoretta pinaattia
200 g ricottajuustoa
4 dl kuivattuja sieniä (kantarelleja ja suppilovahveroita)
suolaa ja pippuria
Juustokastike:
3 rkl voita
3/4 dl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
2 dl raastettua parmesania
muskottipähkinää, valkopippuria
päälle emmental-mozzarellaraastetta
Freesaa silputtua sipulia ja murskattuja valkosipulinkynsiä pannulla öljyssä. Kun sipulit ovat kuullottuneet, kippaa pannulle tomaattimurska. Mausta ja anna porista miedolla lämmöllä ainakin 20 minuuttia.
Puhdista ja huuhtele pinaatti ja ryöppää se nopeasti kiehuvassa vedessä. Kaada lävikköön ja puristele huolellisesti kuivaksi. Turvota sienet vedessä ja paista ne nopeasti pannulla. Sekoita pinaatti, murusteltu ricotta sekä sienet kulhossa. Mausta seos suolalla ja pippurilla.
Sulata juustokastiketta varten voi kattilassa. Lisää jauhot huolellisesti sekoittaen. Kypsennä hetki ja lisää sitten maito vähitellen joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
Voitele uuninkestävä vuoka ja laita alimmaiseksi kerros sieni-pinaatti-ricottaseosta. Laita lasagnelevy päälle ja levitä sen päälle kerros tomaattikatiketta. Sitten taas kerros lasagnelevyjä, jonka päälle sieniseosta, sitten taas lasagnelevyjä, tomaattikastiketta jne. Jätä päällimmäiseksi lasagnelevykerros ja kaada päälle juustokastike. Ripottele päälle emmental-mozzarellaraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
![]() 30.01.2010 - 13:53
Ah ihanaista limonello-pastaa! Tässä taitaa ruoka, johon ei kykene kyllästymään. Samaista pastaa olen valmistanut jo kanasta ja soijasuikaleista, ja nyt oli sitten tofun vuoro. Ketään, joka tätä pastaa on jossain muodossa tehnyt, ei varmaan yllätä se, että tämä oli erinomaisen herkullista myös tofusta valmistettuna. Aamen, ei mulla tähän muuta. Paloittele tofu ja pilko sipuli. Ruskista tofukuutiot pannulla öljyssä ja kaada niiden sekaan hieman soijakastiketta. Siirrä tofut hetkeksi pois pannulla ja kuumenna taas loraus öljyä pannussa. Lisää sipuli cayennen kanssa pannulle kuullottumaan. Lisää ruokakerma ja anna porista hetki. Sekoita sitten joukkoon pilkotut valkosipulinkynnet, kurkuma, raastettu inkivääri, sitruunamehu sekä hunaja. Sekoita ja anna kypsyä miedolla lämmöllä. Sekoita lopuksi jogurtti ja tofupalat joukkoon. Mausta maun mukaan suolalla. Tarjoa pastan kanssa ja ripottele annosten päälle parmesania ja tuoretta basilikaa. 28.01.2010 - 09:52
Taloudessamme ei taideta syödä mitään muuta apetta yhtä usein ja säännöllisesti kuin tonnikalasalaattia. Hyvin usein päivälliset korvataan ruokaisalla iltapalalla, ja hyvin usein tuon asian ajaa jonkin sortin salaatti. Ja niin, tunaa päätyy salaatin pääainekseksi aina tämän tästä. Pari viikkoa sitten saatiin kuitenkin vakkari-iltapalaan vähän variaatiota, kun Fakta ja Farfalle -blogista löytyi hieman erilainen tunasalaatti. Tosin tekemäni salaatti oli hieman alkuperäistä arkisempi, kun "laadukas tonnikala" vaihtui Rainbown vastaavaan, tuoreet haricot-pavut vihreisiin pakastepapuihin ja kalamata-oliivit tavallisiin vihreisiin oliiveihin. Hyvää yhtä kaikki! 24.01.2010 - 11:51
Oi ja voi. Nyt tuli tehtyä ihan laittoman hyvää ruokaa! Nämä feta-kesäkurpitsapallurat ovat ehdottomasti yksi herkuimmista asioista, joita olen lähimenneisyydessä tehnyt. Resepti löytyi Rene Salamanin kirjasta Kreikkalainen keittiö, joka on ollut minulla kirjastosta lainassa jo tovin. Edelleenkään en ole koskaan syönyt autenttista kreikkalaista ruokaa, mutta sepäs ei ole minua estänyt olemasta viime aikoina erityisen viehättynyt nimenomaan kreikkalaisen keittiön antimiin. Pallerot ovat parhaimmillaan vasta paistettuina, rapeapintaisina ja sisältä mukavan pehmeinä ja lämpöisinä. Lisukkeeksi lykkäsin tsatsikia ja kasvisliemessä keitettyä bulguria. Toimii! 500 g kesäkurpitsaa
22.01.2010 - 14:27
Lempipuuhaani kotikotona käydessäni on rehellinen rötväily kera hömppälehtien. Jouluna tätä aktiviteettia pääsi taas harrastamaan, kun äitimuori oli varannut minulle ison kasan naistenlehtiä ajanvietteeksi. Ja toki niistä lehdistä piti muutamia reseptejä napata omaan talteen! Seuraava resepti löytyi Kauneus&Terveys -lehdestä. Pinaattia, linssejä ja kookosta - ei kuulostanut yhtään hullummalta. Ruoka itse oli sysirumaa, mutta hyvää :) Kuori ja paloittele perunat. Kuumenna öljy suuressa kasarissa. Paista currytahnaa ja fariinisokeria hetki öljyssä, varo polttamasta mausteita. Lisää perunat ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää kookosmaito ja vesi, sekoita. Lisää lopuksi linssit. Kypsennä kannen alla hiljalleen 30 minuuttia, lisäile vettä tarpeen mukaan. Lisää pakastekasvikset sekä soijakastike ja jatka kypsentämistä ilman kantta noin 15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. 19.01.2010 - 14:40
Arki on lähtenyt loman jälkeen rullaamaan eteenpäin melkoisen vauhdikkaasti, ja sen myötä myös arkipäivien ruokalistoille ovat palanneet nopsakat ja näppärät sapuskat. Feta-pinaattipastaa olen tehnyt monasti, ja se on hyvää, mutta kaipaa joukkoonsa jotain tuomaan protskuja ja ruokaisuutta. Näinpä siis tällä erää mukaan päätyi myös katkarapuja. 17.01.2010 - 18:16
Silläkin uhalla, että tulen tässä nyt postanneeksi ruokablogistanian historian kaameimman ruokakuvan, on suorastaan pakko kirjata tämä resepti ylös tänne. Kuvaton postaus olisi ihan kuolettavan ankea, joten koetetaan nyt kestää tämä vähemmän kaunis kuvatus tässä samalla ;) Joistain ruuista on vaan estetiikka kaukana! 13.01.2010 - 10:47
Punajuuri ja sinihomejuusto ovat hykerryttävän herkullinen parivaljakko, mutta jostain syystä ne kuitenkin inspiroivat minua kokkauspuuhiin vain aniharvoin. Punajuuri ylipäätään on siitä jännä, että vaikka periaatteessa pidän siitä, en käytännössä saa raahattua punajuuria kaupan hevi-osastolla kotiin asti kovinkaan usein. Nyt kun kuitenkin kohdalle osui resepti, jossa punajuurta ja sinihomejuustoa on hyödynnetty jossain muussa kuin sen iänikuisen laatikon muodossa, ryhdyin intoa puhkuen sopan valmistukseen. Resepti on peräisin MeNaisten mukana tulleesta kalenterista, ja löytyipä tuo netistäkin. Herkkua! (4 annosta) 10.01.2010 - 13:53
Joulun jälkeen löysin itseni kirjakaupasta hiplailemasta alennettuja tai muuten vaan huokean hintaisia keittokirjoja. Mukaan tarttui muutama edullinen opus, joista yksi oli nimeltään Parhaat reseptit - Vietnam. Jouluruokaöverien jälkeen sielu suorastaan huusi jotain ihan muuta kuin jouluruokaa, joten syystäkin aasialaiset reseptit vetivät puoleensa. Kokeiluun laitoin ensimmäiseksi seuraavanlaisen reseptin. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen käytin kanan sijaan tofua, ja jätin mm. soijapavun idut kokonaan pois. Tuli ihan mielettömän hyvää, mikä ei kyllä sinänsä yllättänyt yhtään - olen tätä nykyä nimittäin ihan armottomassa tofu&cashewpähkinäkoukussa. (4 annosta) 500 g tofua 07.01.2010 - 11:22
Toisinaan ihan yksinkertaiset asiat ovat parasta mitä voi olla. Tämä Closet Clooking -blogista löytynyt resepti on niin simppeli, ettei minun tarvinnut mennä omaa kotia pidemmälle ainesten takia, kun inkivääriä ja kanaakin sattui olemaan pakkasessa. Lopputulos oli yllättävän hyvä, tämä sopi jotenkin ihan mielettömän hyvin narskuvan kevätsipulin ja semisti tahmaisen basmatiriisin kanssa pupellettavaksi. Ymmärtääkseni resepti on kiinalaisen keittiön perua, tai ainakin vähintään yrittää olla. Kasvisversion ruuasta saa melko näppärästi vaihtamalla kanan tofuun, miksei toki soijasuikaleistakin onnistuisi. Itse olen ollut äärettömän huono ja nirso lihansyöjä viime aikoina, mutta hyvälaatuista vaaleaa lihaa kelpuutan edelleen satunnaisesti lautaselleni.
05.01.2010 - 15:01
Vielä olisi postaamatta tämä yksi ainoa ateria loppuvuoden pikaruokarepertuaarista, jonka jälkeen voikin sitten onnellisesti siirtyä bloggaamaan vain uusia juttuja. Vuoden vaihtuminen on kyllä siitä maaginen juttu, että kaikkiin vanhoihinkin asioihin saa jostain ammennettua ihan uudenlaista potkua ja intoa - kuten ruuanlaittoon. Nyt kuitenkin tosiaan vielä tämä viimevuotinen ruoka kehiin..
(kahdelle)
02.01.2010 - 15:57
Ja kas näin on aika aloittaa ruokavuosi 2010! Viimeiset pari viikkoa ovat kiitäneet ohi valoakin nopeammin, enkä ole oikeastaan juurikaan ehtinyt hengähtää, vaikka lomalla olevinaan olenkin. Ensin tuli jouluhössötykset ja siihen liittyvät oheispuuhastelut, sitten matkustelua vähän joka paikkaan ja pisteenä i:n päälle vielä vuodenvaihteen touhotukset. Kivaa on ollut, mutta olo oli tänä aamuna suhteellisen huojentunut; nyt ei ole vähään aikaan kiire mihinkään eikä minulla tiettävästi ole gradua lukuunottamatta suurempia velvollisuuksia lähiviikkoina. Ensimmäistä kertaa pariin viikkoon ehdin tänään myös kokkailla ihan oikeaa ruokaa omassa keittiössä - viime aikoina olen nimittäin hoitanut muonitsemiseni joko toisten ruokapöydässä tai turvautunut puolivalmisteisiin omassa kodissa. Tänään oli kuitenkin ihana aurinkoinen pakkaspäivä, ja minulla vaikka koko päivä aikaa tuhlattavaksi kokkailuun! Mahtava tunne pitkästä aikaa :) Vuoden ensimmäiseksi ateriaksi päätin valmistaa canneloneja, joita teen normaalisti äärettömän harvoin. Se putkiloiden täyttäminen on vaan niin sottaista ja turhauttavaa hommaa, että ryhdyn projektiin vain harvoin ja valikoiden. Tänään oli sekä aikaa että motivaatiota, joten cannelonien tekeminen ei pistänyt edes kiukuttamaan. Täytteeksi päätyi linssejä, meheviä kasviksia sekä vuohenjuustoa, ja cannelonien kanssa saatiin nautiskella juhlista ylijäänyttä punaviiniä. Täydellinen ateria muutenkin liki täydelliselle päivälle!
(4 annosta) 23.12.2009 - 10:18
Joulutohinat ja touhotukset ovat viimeisen viikon aikana vieneet kutakuinkin kaiken vapaa-aikani, mutta nyt olisi pikkuhiljaa aika rauhoittua joulun viettoon. Vihdoinkin! :) Loman myötä myös blogini hiljenee joulutauolle, ja tässä vaiheessa joulutoivotukset ovatkin paikallaan. Palaamme asiaan taas joulun jälkeen, ehkäpä jo ensi viikolla. Nyt kuitenkin oikein hyvää ja kaunista joulua kaikille! 18.12.2009 - 10:28
Minulle käy äärettömän harvoin niin, että en vielä ruokakauppaan astellessanikaan tiedä, mitä ihmettä sitä ruuaksi tekisi. Yleensä suunnittelen ateriat useaksi päiväksi eteenpäin, ja takataskussa on normaalisti liuta reseptejä, jotka odottavat pääsyänsä kokeiluun. Eräs kerta jäin sitten kauppaan haahuilemaan huuli pyöreänä, kun pää löi tyhjää eikä mitään oikein tehnyt mieli. Aikani pähkäiltyäni inspiroiduin sitten loppujen lopuksi kaalista, kookoksesta ja kikherneistä. Kaikki äärimmäisen hienoja raaka-aineita, joten kovin pahasti ei metsään voinut mennä - eikä mentykään. Näitä hatusta vedettyjä ex tempore -ruokia pitäisi harrastaa useamminkin!
14.12.2009 - 15:23
Viikonlopun aikana kaavailin pienessä päässäni, että jonkin sortin nugetteja voisi tehdä mieli kokkailla. Tuli mieleen, josko niitä voisi tehdä kalasta - ja mikseipä voisi, voihan niitä tehdä kanasta ja tofusta ja vaikka sun mistä muustakin. Google ohjasikin minut tämän reseptin luo, eikä aatosta voinut enää sivuuttaa. Eipä sitten enää muuta kuin tuumasta toimeen!
Laita kulhoon kermaviili, mausteet, muna, limen mehu ja perunamuusijauhe, sekoita ja anna turvota. Jauha kohmeiseksi sulatettu kala monitoimikoneen tehoterällä pieneksi. Lisää kala muuhun taikinaan ja sekoita hyvin. Muotoile märillä käsillä lihapullan kokoisia pyörylöitä, pyörittele ne parmesan-korppujauhoseoksessa ja painele litteäksi. Paista öljyssä pannulla kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. Paprikamajoneesi (ohje täältä) 12.12.2009 - 15:45
Kaiken tämän pikkujouluhumun ja muun oheisjuhlinnan keskellä sielu suorastaan huutaa vaihtelun vuoksi jotain kevyttä ja mieluiten kasvispohjaista apetta. Sosekeitto on mitä oivallisin keino taltuttaa pienoista ruokaähkyä ja muutenkin kompensoida sitä pikkujouluherkkujen määrää, jota on onnistunut viime aikoina itseensä ahtamaan. Näin ollen tänään meillä lounaaksi porisikin tomaattisoppaa, jossa tomaatit kävivät kääntymässä uunin puolella ennen kattilaan päätymistään. Paahtamalla saa tavalliseen tomaattikeittoon vähän uutta jännitettä, vaikkei siinä perussopassakaan mitään vikaa sinänsä kyllä ole. Ylipäätään paahdetut kasvikset on yksi parhaimmista jutuista ikinä - aromit pääsevät oikeuksiinsa ja mehevää tulee! Nälkähän tällaisella ruualla ei sinänsä kauaa poissa pysy, joten soppa kannattaa tarjoilla joko alkuruokana, tai vaihtoehtoisesti dippailla keittoon vaikkapa uunituoretta patonkia. (2 annosta) 4 isoa tomaattia 10.12.2009 - 13:48
Tuossa välissä taisi mennä pari vuotta, kun pidin makaronilaatikkoa umpitylsänä ja niin loppuunkulutettuna ruokana, että kokkailin sitä korkeintaan kerran vuodessa. Tänä vuonna asiat ovat syystä tai toisesta kuitenkin muuttuneet, ja olen löytänyt makaronilaatikon ihan uudestaan! Makaronilaatikko on lohduttava ja lämmin, tuttu ja turvallinen, ja se sopii erinomaisesti ankeiden ja pimeiden päivien lohturuuaksi. Itse asiassa tällä hetkellä ei juuri muuta tekisikään mieli kokkailla kuin uuniruokia ja keittoja; vuodenajalla näyttää olevan ihan selkeä vaikutus omiin ruokamielihaluihini. Makaronilaatikkoonkaan ei oikein tehnyt mieli lisätä mitään kovin kummoisia jippoja tai uusia juttuja, vaan yksinkertaisuus on tällä hetkellä parasta mitä tiedän. Tässä lootassa ainoa extralisäys on virolainen savujuusto, joka tuo mukavasti uutta potkua muuten niin tuttuun arkiruokaan. (n. 6 annosta) 6 dl tummaa makaronia 06.12.2009 - 11:38
Kylmäsavulohipasta on yksi luottoherkuistani, joka valmistuu käden käänteessä ja joka maistuu aina ja poikkeuksetta yhtä hyvin. Normaalisti se valmistuu klassisesti kermasta, herkkusienistä, sipulista ja kylmäsavulohesta, enkä tuohon komboon ole vielä vuosienkaan jälkeen onnistunut kyllästymään. Tällä kertaa tein kuitenkin öljypohjaisen pastan hieman eri aineksilla. Mulla ei ole oikeastaan tähän mitään muuta sanottavaa kuin omnomnom että olikin taas herkkua, olisin voinut vetää tätä ruokaa pienen saavillisen verran. Ylimääräisellä suolalla ei liiemmin tässä kannata lähteä läträämään, sillä kylmäsavulohi, aurinkokuivatut tomaatit ja maustesekoitukset tuovat jo oman suolaisuutensa ruokaan.
|
Kirjoittaja
Opiskelijaneiti kokkailee kahden hengen taloudelle kasvispainotteista ruokaa, mutta paljon myös kalasta ja silloin tällöin kanasta. Viestintuojaa ei ammuta: pippurimyllyblogi@gmail.com Kategoriat
Ruokablogeja
Canelian keittiössä |
||