Kyllä, taas keittoa. Tuli syksy, tuli hillitön soppahimo - niin se menee.

Mutta tosiaan, asun saman katon alla kovan luokan chilikäyttäjän kanssa. Näin ollen ei ollut ihme, että herra oli into piukeana Hesarin Ruokatorstain taannoisesta chiliaiheisesta artikkelista. Jo samana päivänä taisi liedellä porista kattilallinen chilillä ryyditettyä kanakeittoa Ruokatorstain reseptin mukaisesti. Ruokaisuuden takaamiseksi keittoon lisättiin myös nuudeleita ja vihreitä papuja. Chilivalinta kohdistui tällä kertaa Habaneroon, ja ihan rutkasti poltetta tässä kyllä oli - sopivan rajoissa kuitenkin ainakin omaan makuuni. Chililaji ja sen määrä kannattaa toki räätälöidä oman mielen mukaiseksi, ja kasvissyöjät vaihtavat tietenkin kanan vaikkapa tofuun. Hyvää tuli, vaikka tämä kuva nyt onkin ihan kammottavan ankea.

1283884924_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

(4 annosta)


600 g broilerinfileetä

1 prk (400 g) kookosmaitoa
1 dl kookoskermaa
2 1/2 dl vahvaa kanalientä
5 cm:n pala tuoretta galangalia tai 4 tl säilöttyä galangaltahnaa
2 pientä chiliä (esimerkiksi Lemon Drop, Aji Cristal tai Habanero)
(2 levyä nuudeleita)
(100 g vihreitä pakastepapuja)
2 1/2 rkl kalakastiketta
1 tl fariinisokeria
1/2 dl silputtua tuoretta korianteria

Suikaloi kananliha.Pane kattilaan kookosmaito, -kerma, kanaliemi sekä kuorittu ja ohueksi viipaloitu galangal. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Anna kiehua miedolla lämmöllä hiljalleen noin 10 minuuttia.

Lisää kattilaan broilerinliha ja hienoksi silputtu chili (käytä muovikäsineitä tulisia chilejä käsitellessäsi) ja keitä edelleen 6–8 minuuttia, kunnes liha on kypsää. Jos lisäät keittoon nuudeleita ja vihreitä papuja, lisää ne muutama minuutti ennen kuin liha on kypsää. Lisää kalakastike ja fariinisokeri ja sekoita hetken ajan. Viimeistele keitto korianterisilpulla ja tarjoa heti.