Kiire. Mikä ihana tekosyy.

Paitsi ettei edes ole. Ihan oikeasti vihaan sitä, ettei viime aikoina ole ollut yhtään ylimääräistä aikaa esimerkiksi ruoanlaitoon. Vannon, etten ole tälläkään viikolla viipynyt yhtenäkään päivänä varttia kauempaa kyökin puolella. Koska kiireen keskellä nopeus on epäilemättä valttia, turvauduin eräs päivä myös pakastevihanneksiin, vaikka olenkin aina vannonut tuoreen tavaran nimeen. Tähän ruokaan käytin siis Pirkan grillattuja vihanneksia, jotka sisältävät punaista ja keltaista paprikaa, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja sipulia. Jos haluaa herkumman version tästä ruoasta, kannattaa ostaa kyseiset kasvikset tuoreina ja paahtaa ne itse uunissa. Ohje on vanhahko Pirkka-resepti, johon olen lisännyt vain kidneypavut pitämään huolen proteiinipuolesta.

Tämän ei-niin-pääsiäismäisen postauksen muodossa toivotan kaikille
oikein hyvää pääsiäistä!

      1270144651_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

3 dl vettä
2 rkl salaattijuustokuutioiden öljymarinadia
1 kasvisliemikuutio
3 dl couscousia
1 pss (450 g) Pirkka grillattuja vihanneksia (pakaste)
1/2 rkl salaattijuustokuutioiden öljymarinadia
mustapippuria, suolaa, Provencen yrttiseosta
1 tlk kidneypapuja
1/2 tlk salaattijuustokuutioita öljymarinadissa
kourallinen mustia ja vihreitä oliiveja

Mittaa couscousia varten vesi pinnoitettuun, laakeaan kattilaan. Lisää öljymarinadi ja murenna joukkoon liemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi ja sekoita joukkoon couscous-ryynit. Vedä kattila levyltä, peitä kannella ja anna turvota pari minuuttia.

Kuumenna paistokasarissa tilkka marinadia ja lisää jäiset vihannekset. Kuumenna käännellen kovalla lämmöllä noin 5 minuuttia kunnes vihannekset ovat kuumia. Mausta vihannekset suolalla, pippurilla ja yrteillä. Lisää pavut joukkoon ja sekoita. Vedä couscous-kattila takaisin liedelle ja kuumenna sitä noin kolme minuuttia sekoittaen se samalla irtonaiseksi. Kaada couscous laakealle vadille ja levitä vihannekset päälle. Lusikoi pinnalle valutetut juustokuutiot sekä oliiveja.

      1270207470_img-d41d8cd98f00b204e9800998e