Kurkistus kuivakaapin kätköihin toimi inspiraationa toissapäiväiseen ateriaan. Risottoriisit ja linssit olivat sopivasti siinä tyrkyllä, vaikka hetken kyllä jouduin miettimään, voisiko näitä kahta yhdistää onnistuneesti.. Mutta miksei voisi? Lisäpotkua ruoka sai ihanaisista uunissa paahdetuista paprikoista. Ankeasta ulkonmuodostaan huolimatta hyvinkin toimivaa arkimuonaa!

     1271964904_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

(4 annosta)

2 dl punaisia linssejä
1 pieni punainen paprika
1 pieni keltainen paprika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl risottoriisiä
n. 9 dl kasvislientä
tuoretta persiljaa
, mustapippuria
voita
parmesania

Keitä linssit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Paahda paprikoita 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes pinta alkaa tummua ja kurtistua. Jäähdytä paprikat ja irrota kuoret.


Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota molempia kattilassa rasvassa. Kippaa kattilaan riisit ja freesaa, kunnes riisit ovat läpikuultavia. Lisäile kasvislientä vähitellen joukkoon, imeyttäen sitä hiljalleen riisiin. Hauduttele hiljalleen puolisen tuntia. Lisää sitten joukkoon paahdetut ja paloitellut paprikat sekä kypsät linssit. Mausta mustapippurilla ja tuoreella persiljalla. Lisää joukkoon nokare voita sekä raastettua pamesania.