Ikuisuusongelmana omassa ruoanlaitossani tuntuu olevan se, että jostain syystä kuvittelen kokkailevani isommallekin pesueelle: eli toisin sanoen kaikkea tulee tehtyä enemmän tai vähemmän liikaa. Eritoten pastaa ja perunaa tulee lähes aina keitettyä enemmän kuin kahden hengen tarpeisiin olisi ehkä suotavaa. Ruoan poisheittäminen on omassa päässäni isomman luokan synti, joten sitä pyrin aina välttämään kaikin keinoin. Niinpä niille ylijäämäpotuille ja -makaroneille on aina keksittävä joku jalostuskeino. Tällä kertaa tähdeperunoista syntyikin ihan oikea ruoka.

Löysin perunapalleroiden ohjeen kaikista vanhimmasta reseptileikekirjastani, jonka olemassaolon muistin vasta, kun en meinannut millään keksiä mitä sitä ruoaksi tekisi. Kurkistus tuohon ikiaikaiseen kirjaseen kyllä kannatti, sillä sieltä löytyi kaikenlaisia helmiä. Tämä palleroresepti oli leikattu talteen jostakin lehdestä, en vain valitettavasti tiedä mistä. Pyöryköiden kaveriksi improvisoin lämpimän papu-tomaattihärpäkkeen, ja ateriakokonaisuus olikin varsin kiva.

1267535412_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aura-perunapyörykät
5 perunaa
1 valkosipulinkynsi
1 pieni sipuli
3 aurinkokuivattua tomaattia
n. 50 g aurajuustoa
1 kananmuna
1,5-2 dl vehnäjauhoja
suolaa, mustapippuria
persiljaa, basilikaa
korppujauhoja leivitykseen

Keitä perunat kypsiksi, kuori ne ja hienonna haarukalla kulhossa. Murskaa valkosipulinkynsi ja silppua sipuli hienoksi. Pehmennä sipuleita hetki pannulla öljyssä ja lisää ne perunoiden joukkoon kulhoon. Silppua  aurinkokuivatut tomaatit ja murustele aurajuusto joukkoon. Lisää kevyesti vatkattu muna, sekoita ja mausta hyvin. Lisää jauhoja sen verran, että saat muotoiltua taikinamassasta pyöryköitä. Pyöritä pallerot korppujauhoissa ja paista ne sitten pannulla rasvassa kauniin ruskeiksi.


Papu-tomaattisalaatti

1 pieni punasipuli
1/2 rs kirsikkatomaatteja
1 iso tomaatti
1 tlk ruskeita papuja
suolaa, mustapippuri-valkosipulirouhetta
balsamiviinietikkaa
tuoretta basilikaa

Silppua sipuli, halkaise kirsikkatomaatit ja pilko tomaatti. Freesaa sipuli pannulla öljyssä. Lisää joukkoon tomaatit ja kuumenna nopeasti sekoittaen. Kippaa sekaan pavut. Mausta suolalla ja pippurilla sekä tuoreella silputulla basilikalla, ja lorauta joukkoon balsamicoa. Tarjoa lämpimänä.

1267535401_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pakko sanoa vielä lopuksi, että oi niitä aikoja, kun reseptit vielä kerättiin talteen lehdistä leikkaa ja liimaa -periaatteella! Harrastan sitä kyllä edelleen, mutta kyllä fakta on, että tämä internetin ihmeellinen maailma on mullistanut ainakin oman reseptikeruuni ihan perusteellisesti. Omat leikekirjani ovat tätä nykyä ihan hunningolla, kun kivat ruokaideat poimii nykyisin vaan netistä talteen omiin kirjanmerkkeihin...