Taannoinen linssimurekekokeiluni jäi pyörimään mieleni sopukoihin sen verran sinnikkäästi, että moista piti koettaa tehdä tofustakin. Hesarissa julkaistiin joskus ennen joulua mainiolta kuulostava tofumurekkeen ohje, joka pääsi tällä viikolla pienin muutoksin kokeiluun omassakin keittiössäni. Ruokatorstain versiosta poiketen korvasin hasselpähkinä- ja mantelirouheen cashewpähkinöillä ja vaihdoin murekkeen mausteet. Ensimmäinen aatos murekkeen tullessa uunista oli, että koko viritys näyttää lähinnä kuivuneelta koiranruoalta. Onneksi maku oli kuitenkin erittäinkin ok! Cashewpähkinät tai jotkut muut pähkinät ovat kyllä ihan must tuolla seassa, muutoin ruoka olisi voinut olla huomattavasti tylsempi.

        1266522585_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

500 g tofua
2 dl cashewpähkinöitä
1/2 ruukkua persiljaa
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl soijakastiketta
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl paprikajauhetta

Pilko tofu pieniksi paloiksi ja silppua persilja. Rouhi cashewpähkinät. Jauha kaikki ainekset tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Painele ainekset uunivuokaan ja paista uunissa 170 asteessa noin yksi tunti. Tarjoa esim. perunamuusin ja parsakaalinnuppujen kera.