Ajatella, että vielä vuosi sitten en liiemmin pitänyt kikherneistä. Onneksi ihminen on kykenevä muuttumaan, sillä nykyisin kikherneet ovat todellakin kavereitani :) Jos kävisin tällä hetkellä päivätöissä, tämänkaltaiset salaatit olisivat parhaita työpaikkaruokailussa; täyttävää mutta silti suhteellisen kevyttä.

Asiasta kukkaruukkuun: ensimmäiset roskapostikommentit rantautuivat blogiini, joten oli pakko ottaa tuo sanatarkistus käyttöön kommentoinnissa. Pahoittelut siitä, toivottavasti siitä ei ole liikaa vaivaa.


2112421.jpg

Muokkasin ohjeen Chocochili -blogista löytyneen reseptin pohjalta.

3 dl couscousia
1 prk kikherneitä
150 g kirsikkatomaatteja
pala keltaista paprikaa
pala punaista paprikaa
100 g herneitä
2 rkl seesaminsiemeniä
0,5 dl oliiviöljyä
sitruunamehua
reilusti silputtua tuoretta persiljaa
viinietikkaa
suolaa ja pippuria


Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Halkaise kirsikkatomaatit, paloittele paprikat, huuhtele kikherneet ja sulata herneet. Sekoita oliiviöljy, persilja, viinietikka ja mausteet keskenään. Yhdistä couscous, kikherneet, tomaatit, paprikat ja herneet kulhossa. Sekoita öljy-persiljaseos huolellisesti joukkoon. Silppua päälle vielä vähän persiljaa ja ripottele joukkoon seesaminsiemeniä.