Näin viikonlopun kunniaksi uskaltauduin tekemään ensimmäistä kertaa elämässäni pannupizzaa, Mimmi Mutikaisen reseptin mukaan. Olen aina vannonut ohuiden pizzapohjien nimeen, mutta toisaalta myös pitänyt pannupizzoista. Vähän jännitin, josko tästä tulisi vain tavallista paksupohjaista pizzaa, mutta tosi hyvää kyllä tuli, ja pohja oli mukavan kuohkea. Täytteeksi laitoin kaikkea, mitä jääkaapissa tällä erää oli. Varsin Välimeri-henkisiä aineksia löytyi, siitä siis nimi :D

1940929.jpg

Pizza ennen ja jälkeen rehujen..

1940939.jpg

Pohja
2 dl vettä
3 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria

3/4 tl suolaa
1/2 dl öljyä
3½ - 4 dl vehnäjauhoja

Täyte
-tomaattikastiketta (tomaattimurskaa ja -pyrettä, suolaa, sokeria, pippuria, yrttejä)
-fetajuustoa
-mustia oliiveja
-aurinkokuivattuja tomaatteja
-kirsikkatomaatteja
-emmental-raastetta
(päälle valkosipulimurskaa, rucolaa ja tuoretta oreganoa)

Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Lisää joukkoon sokeri, suola, öljy ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta loput jauhot vähitellen. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.

Voitele sopiva uunivuoka (esim. matalareunainen piirakkavuoka, halk. n. 30 cm) reilulla määrällä öljyä. Taputtele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle pitsakastike ja osa juustoraasteesta. Lisää täytteet sekä lopuksi loput juustoraasteesta. Paista n. 250 asteessa uunin alatasolla  15 - 20 min.

1941005.jpg