Jääkaapin perukoilla on jo pidemmän aikaan pötkötellyt Jenkeistä tuliaisiksi saatu vaahterasiirappipullo, varsin massiivinen sellainen. Sille ei ole oikein tahtonut löytyä muuta käyttöä kuin pannarin päälle laitettuna, eikä meillä nyt niin tavattoman usein pannaria tehdä. Canelian blogista bongasin kuitenkin vaahterasiirappitortun ohjeen, ja sehän piti sitten hetimiten testata. Kiitokset Canelialle huippukivasta ohjeesta! Ensimmäistä kertaa kokeilin muuten myös tuota valmista pakastemurotaikinaa.

En syö juurikaan makeita herkkuja, ja minulle iskee makeanhimo ehkä korkeintaan kerran tai kaksi vuodessa - mutta jos nyt sellainen kuitenkin pääsisi yllättämään, niin yksi palanen tällaista taltuttaa makeannälän taatusti päiväkausiksi eteenpäin :)

1760646.jpg

1 pkt (400 g) pakastemurotaikinaa (tai tee taikina itse)

Täyte:


1 rkl Maizenaa
4 dl kuohukermaa
1½ dl vaahterasiirappia
5 keltuaista

Sulata murotaikina ohjeen mukaan ja taputtele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Mittaa kulhoon Maizena ja tilkka kermaa, sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon loput kermat, vaahterasiirappi ja keltuaiset. Vatkaa ainekset sekaisin ja kaada täyte sitten vuokaan piirakkapohjan päälle. Paista piirakkaa 175-asteisen uunin keskitasolla, kunnes täyte on suurin piirtein hyytynyt (alkuperäisessä ohjeessa oli puhuttu puolesta tunnista, Canelia oli pitänyt 45 minuuttia ja minun uunissani hyytyminen kesti n. 50 minuuttia). Jäähtyessään täyte jähmettyy vielä lisää.

1760566.jpg