Viikonloppuisin täytyy herkutella, siitä pitäisi olla ihan joku lakipykälä olemassa :) Olen tavattoman nirso pizzansyöjä (vaadin ohuenohutta pohjaa ja niukasti täytteitä), mutta tähän pizzaan olin tyytyväinen paristakin syystä. Ensinnäkin, pohjasta tuli juuri sopivan ohut, mutta silti koostumukseltaan mukavan kuohkea. En tosiaan tiedä mitä tein eri tavalla kuin ennen, mutta kerrankin sai olla pohjaan tyytyväinen! Toisekseen, tomaattikastikkeesta tuli erinomaisen maistuvaa. Täytteeksi laitoin ainoastaan tomaattia, mozzarellaa ja basilikaa, koska yksinkertainen on hyvää.

1744415.jpg 

Pohja

2 dl vettä
1/3 tl suolaa
1/2 pussia kuivahiivaa
n. 5 dl vehnäjauhoja

3 rkl ruokaöljyä

Tomaattikastike
n. 2,5 dl tomaatti-oliivipastakastiketta
2 rkl tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä
pippurisekoitusta

Täyte
3 tomaattia
150g mozzarellaa (tätä saisi olla vaikka enemmänkin kyllä)
150 g mozzarella-emmentalraastetta
tuoretta basilikaa

Sekoita suola 42º veteen ja lisää hiiva. Lisää jauhot vähitellen sekoittaen taikinaa välillä. Lisää öljy vasta loppuvaiheessa ja sen jälkeen vielä vähän jauhoja kunnes taikina on mukavan kiinteä. Anna taikinan kohota liinan alla.

Kumoa tomaattikastiketta varten vajaa purkillinen pastakastiketta kattilaan. Lisää tomaattipyre ja murskatut valkosipulinkynnet ja anna kastikkeen porista hetki miedolla lämmöllä. Mausta pippurisekoituksella.

Painele pizzapohja leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä päälle tomaattikastike. Lisää viipaloidut tomaatit ja mozzarellat sekä silputtu basilika. Paista 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Minä heitin vielä päälle tuoretta basilikaa, koska se vaan on niin hyvää..