Hätkähdin tuossa eilen siihen, että kesähän loppuu ihan just, enkä ole taaskaan hyödyntänyt kesäherkkuja läheskään tarpeeksi; uusia perunoita ja mansikoita nyt pääasiassa. Hätäpäissäni raahasin sitten kumpaisiakin kaupasta kotiin.

 

Perunoille tein kastikkeen Pirkan Kesäherkut -lehtisestä napatun ohjeen mukaan. Tämä toimii varmasti parhaiten jonkinlaisessa kesäisessä pitopöydässä muun ruuan ohella, meillä kuitenkin vedettiin tätä ihan pääruuaksi vihersalaatin kylkiäisenä, ja olipahan tuota silliä ja keitettyä kananmunaakin annoslautasella mukana. Sapuska toi pienen pilkahduksen kesää sateiseen ja pimeään maanantaipäivään :)

 

1752769.jpg

 

3 kananmunaa

100 g maustekurkkua

200 g lämminsavulohta (150 g piisasi ihan hyvin)

1 prk (150 g) ranskankermaa

2 rkl maitoa

2 rkl sinappia

1 tl sokeria

ripaus suolaa

1 dl tilliä (itselläni oli tyytyminen reiluun määrään kuivattua tilliä)

 

Keitä kananmunat koviksi eli noin 7 minuuttia, jäähdytä kylmässä vedessä. Hienonna munat haarukalla ja silppua kurkku. Paloittele lohi. Sekoita ranskankerman joukkoon maito, sinappi, sokeri, suola ja tilli. Lisää joukkoon lohi, kananmunat ja kurkku. Tarjoa uusien perunoiden kanssa.