Pyrin tekemään kalaruokaa aina kerran viikossa, ja edullisuutensa vuoksi pakasteseitä tulee käytettyä jonkin verran. Ongelmana on tuon pakastesein kanssa viime aikoina ollut vähän se, etten meinaa enää keksiä tai löytää mitään uusia ja hyviä reseptejä. Tänään tuli sitten tällaista - katkarapuja oli pakkasessa, uusia perunoita halusin ihan ehdottomasti ja loput ainekset valikoituivat kauppakoriin melko sattumanvaraisesti. Tämä maistui ihan kesältä! :D

1525268.jpg

8 uutta perunaa
1 purjo
n. 200 g tuoreita herkkusieniä
n. 150 g katkarapuja
400 g pakasteseitä
1 prk smetanaa
tomaattia
tuoretta tilliä
suolaa, pippuria

Keitä ja paloittele perunat. Viipaloi purjo ja herkkusienet ja paista niitä pannulla voissa. Lisää joukkoon perunat ja paloiteltu sei ja anna porista hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi katkaravut ja sekoita joukkoon smetana. Koristele tarjoiluvaiheessa tomaattilohkoilla ja tuoreella tillillä.