Lähdin tuossa vissiin joskus pari kuukautta sitten oikein asioikseni Lidliin ostamaan chilipapuja, kun halusin tehdä chili sin carnea. No, jotenkin se sitten jäi, mutta tänään toteutin tuon suunnitelman vihdoin ja viimein. Kurpitsamoska -blogissa valistettiin juuri, että uusin villitys soijarouheen käytössä on turvottaa se paistamalla vanhan kunnon mausteliemi-liotuksen sijaan. Sitähän piti testaamani, ja hyvin toimi! Kätevää, kun kaikki saa paistettua sulassa sovussa samalla pannulla, eikä tarvitse soijarouhetta lillutella eri astiassa.

1574200.jpg

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 dl soijarouhetta (määrä kuivana)
1 keltainen paprika
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 pikkupönikkä tomaattipyrettä
1 tlk (400 g) chilipapuja
chilirouhetta, cayennea, mustapippuria, suolaa, sokeria

Kuumenna öljytilkka pannulla ja lisää mausteet. Kuullota silputtuja sipuleita ja murskattuja valkosipulinkynsiä hetki. Lisää kuiva soijarouhe ja lisää sen verran vettä, että soijarouhe kostuu. Paistele ja lisäile vettä tarpeen mukaan ja lisää mausteita. Kun soijarouhe tuntuu sopivasti turvonneelta, lisää paloitellut paprikat. Kaada sitten joukkoon tomaattimurska ja -pyre. Anna porista hiljalleen n. 20 minuuttia, ja lisää lopuksi pavut. Anna hautua vielä n. 10 minuuttia.
Me syötiin tumman riisin kanssa ja oli tosi täyttävää.