Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.05.2009 - 18:05

Eilisen mielihaluna oli jonkunlainen vuohenjuustoinen lasagne. Selasin netissä reseptejä, otin vaikutteita vähän sieltä sun täältä ja kaupassa sitten ostoskoriin päätyi sitä, mitä eniten mieli halajasi. Lopputuloksena oli varsin vihervoittoinen tuotos :)

En sinänsä ole mikään maailman innokkain lasagnekokki, vaikka lasagne ihan hyvää perusruokaa onkin. Lasagnentekoon ryhtyminen vaatii aina tietynasteista viitseliäisyyttä sekä motivaatiota meikäläisen osalta, sillä en tykkää valkokastikkeen tekemisestä sitten yhtään. En ole vielä tähänkään päivään mennessä onnistunut saamaan aikaiseksi täysin klimpitöntä béchamelia, ja sekös pistää kiukuttamaan! Lisäturhautumista eilen aiheutti vielä se, että lasagnelevytkin menivät sitten loppumaan kesken kaiken. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan onneksi maistuneet lopputuloksessa, sillä tästä tuli oikein hyvää!

(4 annosta)

2 sipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
1/2 kesäkurpitsa
n. 300 g parsakaalia (pakaste)
1 pss (150 g) pakastepinaattia
1/2 ruukkua rucolaa
mustapippuria
3 rkl margariinia
3/4 dl vehnäjauhoja
n. 7 dl maitoa
suolaa, muskottipähkinää
200 g vuohenjuustoa
lasagnelevyjä
päälle parmesaani- ja emmentalraastetta

Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Sulata parsakaalinnuput ja paloittele ne pienemmiksi (jos käytät tuoretta parsakaalia, keitä sitä muutaman minuutin). Sulata myös pakastepinaatti ja valuta se. Silppua rucola. Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kuullota siinä sipuleita ja valkosipulinkynsiä. Lisää pannulle kesäkurpitsaraaste ja freesaa vielä hetki. Lisää sitten joukkoon parsakaalit, pinaatti sekä rucola. Sekoita ja mausta seos mustapippurilla.

Valmista valkokastike. Sulata margariini kattilassa ja lisää jauhot. Kypsennä hetki sekoittaen. Lisää sitten maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti. Mausta kastike suolalla ja muskotilla.

Voitele uunivuoka öljyllä. Laita vuoan pohjalle ensin parsakaaliseosta, sitten lasagnelevyjä, valkokastiketta ja viipaloitua vuohenjuustoa, sitten taas lasagnelevyjä jne, kunnes ainekset on käytetty. Jätä päällimmäiseksi kerros lasagnelevyjä ja niiden päälle valkokastiketta. Ripottele päälle raastettua parmesaania ja emmentalia. Kypsennä 225-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Martina kirjoitti 13.05.2009 - 10:23
Minullakin on meneillään joku vihreiden (ruoka-)asioiden kausi, olisiko kevään syytä, vai mistä johtuu moinen parsakaalin, herneiden, yrttien ja muun vihreän hamstraaminen? Ja juustoa nyt himoitsen ympäri vuoden, vuohenjuusto on niiiin herkkua!
sanna kirjoitti 13.05.2009 - 23:26
Martina: juu, ehkäpä se on tosiaan tämä kevät joka ajaa ihmisen vihertävien asioiden äärelle ruokakaupassa :) itselläni kovassa kulutuksessa tällä hetkellä parsa ja parsakaali.. vuohenjuusto on kans aina namia, siitä olen ihan samaa mieltä!
arleena kirjoitti 14.05.2009 - 14:15
Kasvislasgenea olen tehnyt, mutta tämä kuulostaa herkulliselta. Parsa sopii varmasti hyvin tähän kokonaisuuteen.
Ent-tu kirjoitti 14.05.2009 - 20:09
Blogissani on Sinulle tunnustus :)
Kati kirjoitti 15.05.2009 - 22:50
Mikä annos!Kun suoraan ruokakirjasta!:P
sanna kirjoitti 16.05.2009 - 14:49
Arleena: parsakaali on aina kyllä hyvää, missä kontekstissa tahansa :) tämäkin lasagne maittoi tosi hyvin!

Ent-tu: ooh, kiitos :)

Kati: kaunis kiitos!
Laura kirjoitti 17.05.2009 - 22:12
Minä puolestani teen vuohenjuustoisen kasvislasagnen niin, että sulatan pötkön vuohenjuustoa (ilman kuorta) valkokastikkeen joukkoon. Ohje ilmestynee blogiini, kunhan innostun taas lasagnea kokkailemaan :) Mutta täytyypä joskus kokeilla sinunkin tavallasi!
sanna kirjoitti 19.05.2009 - 13:14
Laura: mulla oli myös alkuperäisenä suunnitelmana sulattaa vuohenjuusto valkokastikkeeseen, mutta kokkailuvaiheessa sitten päätin vain viipaloida ne kerrosten väliin. Ei sillä liene vaikutusta makuun juurikaan.. Mutta postailehan ihmeessä blogiisi oma versiosi kasvislasagnesta! :)
Chiliä&Suklaata kirjoitti 06.06.2009 - 22:22
Minäkin uskaltauduin tekemään ensimmäistä kertaa itse lasagnea, johon tulee valkokastike. Kokeilu oli kyllä sen arvoinen. Jälleen kerran aivan mielettömän hyvää! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Opiskelijaneiti kokkailee kahden hengen taloudelle mutkatonta ruokaa pääasiassa kasviksista, mutta paljon myös kalasta ja silloin tällöin kanasta.

Viestintuojaa ei ammuta: pippurimyllyblogi@gmail.com

Lisää suosikiksi

Bookmark and Share

Ilmainen www-laskuri