Hiphei vaan! Herättelen taas pikkuhiljaa blogia eloon muuttorumban jäljiltä, vaikka mitään kovin kummoista ei uudessa kodissa ole vielä tullut oikein kokkailtua. Viime aikoina on tullut harrastettua ravintolaruokailua, pikniksyöpöttelyä ja kahvilabrunsseja luultavasti enemmän kuin laki sallii, ja siksi on tuo kotona kokkailu jäänyt vähän vähemmälle. Uuden kodin pikkuruinen keittokomerokaan ei toistaiseksi ole inspiroinut minua ruuanlaittoon yhtä tehokkaasti kuin edellisen kodin iso keittiö. Lisäksi olen vielä hieman vierastanut tuota kaasu-uunia, joka siis uudesta kodista löytyy. Testattiin kuitenkin uunia jo parin perusruuan, eli makaronilaatikon ja pizzan muodossa, ja oikein onnistuneita kokeilujahan nuo molemmat olivat. Vielä kun pari stressaavaa asiaa saisi pois päiväjärjestyksestä (ja loputkin pahvilaatikot purettua!), niin eiköhän tuo ruuanlaiton ilokin jostain taas löydy.

En juurikaan ole mitään muita ns. oikeita ruokia vielä tehnyt, mutta jotain pientä kesäistä purtavaa on sen sijaan tullut väkerrettyä, kuten eilen tätä salaattia. Uudet perunat ovat mansikoiden ohella kesän ehdottomasti odotetuin ruokajuttu, vaikka kotimaisia uusia pottuja saakin vielä tässä vaiheessa odotella. Oikein maittavaa perunasalaattia kuitenkin tuli, passasi meidän sohvan pohjalla vietettyyn tv-iltaan kuin nenä päähän :)

1241523278_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

5 melko suurta uutta perunaa (yht. n. 500g)
1 omena
1 maustekurkku
1 pkt Apetina Feta Snackseja (makuna tässä aurinkokuivattu tomaatti)
2 kevätsipulia varsineen
kourallinen sitruunatäytteisiä vihreitä oliiveja
1 prk kermaviiliä
valkosipulia maun mukaan, meillä kaksi isoa kynttä
sitruunamehua
mustapippuria, suolaa

Keitä perunat kypsiksi, jäähdytä ja paloittele ne. Paloittele myös omena ja maustekurkku ja silppua kevätsipulit. Sekoita perunat, omena- ja maustekurkkupalat, feta (laitoin marinadit myös), sipulisilppu ja oliivit keskenään. Mausta kermaviili valkosipulimurskalla, sitruunamehulla sekä suolalla ja pippurilla. Sekoita kermaviili muiden ainesten joukkoon. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.

1241523321_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Allekirjoittanut ei liiemmin makkarasta välitä, mutta kyllä tuo puolikas broilerilenkki kuitenkin meni, kun kyytipoikana oli jättikasa perunasalaattia sekä rucolaa ja kirsikkatomaatteja.. :)

1241523410_img-d41d8cd98f00b204e9800998e